Kevät, tule jo!

Odotan niin kevättä. Taivaalta tulee välillä lunta, kuten talvella mielestäni kuuluisikin. Lumien jälkeen alkaa taas ilma lämmetä ja tuulten mukana tuleekin sade. Tänään maa pilkistelee kuin akoinaan maaliskuussa, mutta missään ei näy aurinkoa ja valoa. Ilmastonmuutos on todellinen, valitettavasti.

Ideakorun ajatusmaailma on vihreä ja pyrin osaltani tietoisesti omassa elämässäni siihen, etten kuormittaisi hirveästi maapalloa. Ideakorut on tehty pääosin kierrätetystä sterlinghopeasta ja niiden on tarkoitus säilyä omistajallaan pitkään. Kun niistä haluaa luopua, ne voi kierrättää ja niistä tehdään taas uusia koruja. Ekologisuus on tärkeää.

Minulla on säilössä hopeakoruja, jotka ovat lapsuudestani ja nuoruudestani. Niissä on paljon muistoja. Kun silmäilen korurasian sisältöä, muistan hetkiä kaukaa. Muistan äidin, isän, siskot ja lapsuuden riemut talvisin meren jäällä, kevään upeat lumihanget ja kesän lämpimät merituulet.

Korun hankinta ei tarvitse olla hetken mielijohde. Ideakoruun voi säilöä jonkun muiston vaikkapa tekstinä tai merkkeinä hopean pinnassa tai koordinaatteina omasta mansikkapaikasta. Kun näet korusi, voit palata aina tuohon paikkaan mielessäsi.